”Oulun komein talo” on jo harjakorkeudessa

”Oulun komein talo” on jo harjakorkeudessa

06.05.2020 Uudiskohteet, Kattopiha, Haastattelut, Oulu Aino, Lehto Asunnot Oy sisällöntuottaja

Koronakevät ei ole vaikuttanut Marskinpuiston työmaan aikatauluihin 

Huhtikuisena aamuna Oulussa aurinko nousee kello 5.19. Päivän ensimmäiset säteet osuvat rakennustelineisiin korkeuksissa, Mannerheimin puiston laidalla. Lehdon 12-kerroksinen ylpeys As. Oy Oulun Marskinpuisto on kohonnut koko 42 metrin harjakorkeuteensa ja odottaa nyt, kuten joka arkiaamu, raksalaisia töihin. 

”Rakennuksen runko on jo ylhäällä”, kertoo puhelimessa Marskin vastaava työmaajohtaja Jorma Manninen mielissään. ”Tällä hetkellä käynnissä on vesikaton pystyttäminen sekä julkisivun parvekekaiteiden asennus. Korkeammassa A-rapussa maalataan parhaillaan kuudennen kerroksen pintoja. Ylempänä ovat käynnissä maalausvaihetta edeltävät tasoitetyöt. B-rapussa on päästy jo aloittamaan lattiamateriaalien asennus.”

Näkymiä puistoon ja merelle 

Lehto Asuntojen myyntipäällikkönä työskentelevä Ville Kimpimäki on työmaajohtajan tavoin varsin tyytyväinen Oulun ydinkeskustaan rakentuvan Marskin tilanteeseen. ”Puolet asunnoista on jo myyty, eli hyvässä vauhdissa ollaan!” hän kehaisee. ”Marskin alkovilliset yksiöt ovat kiinnostaneet niin omistusasujia kuin sijoittajiakin.”

”Pariskunnille ja perheille mainiosti sopivia kaksioita, kolmioita ja neliöitä on myös mennyt tosi hyvin, mutta vielä niitä on vapaanakin jokunen”, kertoo Kimpimäki. ”Herkkuna niissä on huippusijainnin lisäksi etelän- ja lännenpuoleiset isot, lasitetut parvekkeet. Kahdeksannesta kerroksesta alkaen näistä asunnoista on myös mahtavat merinäköalat!” 

”Ja alemmistakin kerroksista on hienot näkymät vastapäiseen Marskinpuistoon”, muistuttaa työmaapomo Manninen. 

Koronatilanne ei ole vaikuttanut aikatauluun

Monia uudisasunnon ostajia mietityttävät tällä hetkellä koronavirustilanteen mahdolliset vaikutukset rakennusurakoiden edistymiseen. Onko korona hidastanut tahtia Marskin työmaalla?

”Koronatilanne ei ole vaikuttanut Marskin urakan etenemiseen tähän mennessä lainkaan”, kertoo työmaapomo Manninen. ”Materiaalitoimitukset ovat saapuneet ajallaan, eikä kukaan ole sairastunut koronaan. Rakennusmiehet ovat olleet töissä, ja kolme työnjohtajaakin on paikan päällä. Näillä näkymin asukkaiden sisäänmuuttopäivä on alkuperäisen aikataulun mukaisesti 14. joulukuuta.” 

Entä jos koronatilanne muuttuu?

”Aikataulumme kestää muutaman viikon seisauksen.” 

Oulun komeinta taloa rakentamassa

Vastaava työmaajohtaja Manninen luotsaa Marskin ruorissa ensimmäistä kohdettaan Lehdon leivissä. 30 vuotta alalla vaikuttanut kovan luokan rakennusammattilainen kertoo viihtyvänsä innovatiivisesta otteestaan tunnetussa yrityksessä mainiosti. 

”Tosi hyvin olen viihtynyt! Samaa vanhaa ei tarvitse jäädä toistamaan, vaan keksimme koko ajan uutta ja kehitämme rakennusprosessia kaikilla mahdollisilla saroilla. Erilaista on myös, että Lehdolla esimerkiksi useimmat keittiö- ja kylpyhuone-elementit kootaan tehtaalla ja nostellaan työmaalla valmiina paikoilleen. Tämä jouduttaa projektin loppuvaiheessa työtä, kun paikan päällä rakennettujen komponenttien kuivumista ei tarvitse jäädä odottelemaan.”

”Marskin työmaalla on myös ollut erittäin hyvä henki koko ajan. Ylpeitä ollaan koko työporukka, kun saadaan tehdä Oulun komeinta taloa!”

Asuntomyynnin loppukiri alkaa

Myyntipäällikkö Kimpimäki rohkaisee Marskinpuiston laidalle asumaan haikailevia toimimaan nyt pikaisesti. ”Marski on jo harjakorkeudessa ja valmistuu pian. Asunnonostajan ei siis tarvitse odottaa pitkään omaan kotiin pääsyä. Mutta nyt kannattaa toimia nopeasti, jos haluat Oulun ykköspaikalta oman kodin!” 

Ykköspaikalta todellakin. ”Vastapäinen Mannerheimin puisto on Oulun tunnetuimpia puistoja”, muistuttaa Kimpimäki. ”Se on hiljattain saneerattu ja nyt todella viihtyisä pihapelikenttineen ja pingispöytineen. Lisäksi Rotuaari tulee piakkoin jatkumaan Marskille saakka, sillä Kirkkokadusta tehdään tässä kohtaa lämmitetty kävelykatu.” 

Näkymistä voi Marskissa nauttia paitsi oman kodin ikkunoista ja parvekkeilta, myös saunaosaston vieressä sijaitsevalta seitsemännen kerroksen kattopihalta. 

”Oulun keskustassa ei juuri parempaa paikkaa ole”, summaa Manninen

Asuntotiedustelut: Ville Kimpimäki / Lehto Asunnot 050 911 6183  ville.kimpimaki@lehto.fi  

Lue lisää As. Oy Marskinpuistosta täällä!

 

Keskustele aiheesta