Myytävät asunnot Järvenpää

 

Myytävät asunnot Järvenpää -sivultamme löydät Järvenpäässä vapaana olevat uudiskohteemme, joiden asunnot ovat jo varattavissa tai joiden asunnot ovat tulossa pian varattaviksi.

Olemme koonneet tälle sivulle tietoa Järvenpäästä asuinpaikkana sekä siitä, millaisia työ-, harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia Järvenpää tarjoaa. Lisäksi esittelemme kustannustehokasta rakentamistapaamme.

Järvenpää on asukasmäärältään keskisuuri kunta (Suomen 25. suurin kunta vuonna 2018), jossa asuu reilu 40 000 asukasta. Asukastiheydeltään Järvenpää on kuitenkin Suomen neljänneksi tiheiten asuttu kunta. Järvenpää sijaitsee Tuusulanjärven pohjoispäässä ja Helsinkiin Järvenpäästä on matkaa n. 40 kilometriä. Matka taittuu nopeasti joko Lahden moottoritietä pitkin autolla tai jatkuvasti liikennöivällä junalla.

Järvenpää on kaupunkina hyvin perinteinen keskisuuri kaupunki. Sillä on yksi selkeä keskusta, jonka ympärille suurimmat ja tärkeimmät palvelut ovat keskittyneet. Muu Järvenpää koostuu asutusalueista, joissa on omat palvelut, kuten elintarvikekaupat, ravintolat, urheilualueet ja koulut.

Toivottavasti löydät sinulle tai perheellesi soveltuvan asunnon Järvenpäässä myytävistä asunnoistamme. Tutki siis seuraavaksi myytävät asunnot Järvenpää -sivun asuntotarjontaamme, joka koostuu moderneista ja kohtuuhintaisista kerros- ja luhtitalokodeista. Asuntojemme keskiössä ovat avarat tilat sekä käytännölliset pohjaratkaisut ilman hukkaneliöitä.

Myytävät asunnot Järvenpäässä alkavat velattomilta hinnoiltaan vain n. 110 000 eurosta, minkä ansiosta asunnon ostaminen uudiskohteesta mahdollistuu yhä useammalle suomalaiselle ilman kohtuuttoman suuria lainoja.

 

Kulkuyhteydet Järvenpäässä – kattava bussiverkosto sekä vilkkaasti liikennöity junarata

Järvenpäässä on kattava kunnan sisäinen bussiverkosto. Lisäksi Järvenpään julkinen liikenne on yhtynyt Uudenmaan joukkoliikenteeseen, mikä helpottaa liikkumista pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla. Voit esimerkiksi ostaa Keski-Uudenmaan seutulipun, jolla saat kulkea rajattomasti bussilla ympäri Keski-Uuttamaata lipun voimassaoloaikana. Keski-Uudenmaan joukkoliikenteen seutulippu on voimassa näissä kunnissa: Järvenpää, Tuusula, Mäntsälä, Pornainen, Hyvinkää, Nurmijärvi ja Sipoo. Tietyillä bussilinjoilla lippu kelpaa myös Keravalle matkustettaessa.

Järvenpää on hyvä asuinpaikka, vaikka kävisit muualla Keski-Uudellamaalla töissä, etkä omistaisi autoa. Joukkoliikenne vie sinut sinne, minne haluat mennä!

Tiheään asuttuna ja keskisuurena kuntana Järvenpäässä on erittäin nopea liikkua pyörällä, sillä keskusta-alue on tiivis. Myös autoilijan on helppo liikkua Järvenpäässä tai lähteä Järvenpäästä muualle. Tuusulanväylää pitkin pääset alle 30 minuutissa Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Katso lisää myytävät asunnot Järvenpää -sivumme asuntotarjonnasta yläosasta tätä sivua!

 

Tekeminen, harrastaminen ja vapaa-aika

Järvenpäässä on kaikki edellytykset mukavaan vapaa-ajan viettoon, koska löydät kaupungista paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia. Uimahalli, urheilukentät ja -alueet sekä jatkuvassa läheisyydessä oleva luonto luovat täydelliset puitteet kuntoiluun sekä rauhallisempaan liikkumiseen. Puistoja Järvenpäässä on 100 hehtaaria ja puistometsiä 250 hehtaaria, mikä kertoo paljon siitä, kuinka vehreä kaupunki Järvenpää on.

Järvenpään tunnetuin nähtävyys lienee Ainola, eli Jean Sibeliuksen kotitalo. Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Järvenpään keskustasta, joten se on hyvä ja kiinnostava päiväkävelyn kohde.

 

Koulutus ja työllisyys Järvenpäässä

Järvenpään työttömyysprosentti on melko alhainen eli n. 7,9 %

Työssäkäyvää helpottaa selvästi Keski-Uudenmaan joukkoliikenteen yhdistyminen, kun yhdellä lipulla pääsee kulkemaan rajattomasti mihin tahansa kyseisellä alueella. Lisäksi pääkaupunkiseudulle tai Lahteen päin on helppo lähteä töihin niin junalla kuin autollakin.

Järvenpään lukio on Suomen toiseksi suurin lukio. Lisäksi Järvenpäässä on kolme yläkoulua ja 13 alakoulua. Korkeakoulua Järvenpäässä ei ole.

 

Yleistä tietoa Järvenpäästä

Järvenpää lukuina:

Väkiluku: 42 876 (huhtikuussa 2018)

Ikäjakauma: 0–14-vuotiaiden osuus 17,5 % - 15–64-vuotiaiden osuus 65,8 % - yli 64-vuotiaiden osuus 16,7 % (2016)

Äidinkieli: suomenkielisten osuus 94 %, ruotsinkielisten osuus 1 %, muut 5 % (2016)

Kunnallisvero: 19,75 %

Keskimääräinen neliöhinta vanhassa osakehuoneistossa: 2 496 €

Vaikka Järvenpää sijaitsee lähellä pääkaupunkiseutua, niin vanhojen osakehuoneistojen neliöhinta on silti kohtuullinen. Järvenpään sisällä asuinalueiden hinnoissa ei ole neliöhinnassa mitattuna kuin muutamien satojen eurojen eroja, joten erot eivät ole pääkaupunkiseudun tapaan suuria.

Lyhyt matka Helsinkiin, kätevät kulkuyhteydet muualle Suomeen ja uudiskohteiden edulliset hinnat tekevät Järvenpäästä erinomaisen vaihtoehdon uutta omistusasuntoa etsivälle henkilölle. Tiettyihin kohteisiin on mahdollisuus soveltaa Lehto Rahaa, jonka avulla pystyt hoitamaan 5 % vaadittavan omarahoitusosuuden asumalla ensiksi 12 kuukautta asunnossa vuokralla. Tämän jälkeen omarahoitusosuus on hoidettu ja voit ostaa asunnon itsellesi.

Jos kiinnostuit Lehto Rahasta, niin voit lukea siitä lisää täältä.

 

Myytävät asunnot Järvenpäässä – hinnat alkaen vain n. 110 000 €

Järvenpää sijaitsee Helsingin ja Riihimäen välisen päärautatielinjan varrella, ja koko kaupunki on rakennettu tiivisti kyseisen rautatielinjan läheisyyteen. Tästä johtuen Järvenpäästä on nopea siirtyä Helsinkiin tai muualle Suomeen myös ilman autoa. Lahden moottoritielle Järvenpään rauhallisesta keskustasta pääsee autolla muutamassa minuutissa.

Tiheän asutuksen ansiosta käytännössä jokainen Järvenpäähän rakennettu uudiskohde sijaitsee automaattisesti keskeisellä paikalla, jonka välittömässä läheisyydessä ovat kaupungin sisäisen julkisen liikenteen väylät sekä kaikki tarvittavat peruspalvelut.

Järvenpää on mm. Nurmijärven ja Kirkkonummen ohella erittäin edullinen paikka asua, sillä asuntojen neliöhinnat ovat huomattavasti pääkaupunkiseutua alhaisemmat, vaikka pääkaupunkiseutu on vain muutaman kymmenen minuutin päässä Järvenpäästä.

 

Rakennamme kauniita kerros- ja luhtitaloja

Rakennamme kaikki uudiskohteet moduulirakentamisen periaatteitamme noudattaen. Kun rakennamme uudisrakennukset omien asuntomalliemme mukaan, niin pystymme hyödyntämään myös mittakaavaetua. Näin kerrostalo tai luhtitalo valmistuu selvästi nopeammin ”tavalliseen” rakentamistyyliin verrattuna. Valmistamme rakentamiemme uudiskohteiden keittiö- ja kylpyhuonemoduulit vakioiduissa tehdasolosuhteissa ja kuljetamme ne työmaalle asennusvalmiina. Näin voimme taata, että uudiskohteista tulee rakennusteknisesti korkealaatuisia.

Eli sen sijaan, että rakentaisimme moduulit työmaalla, rakennamme ne etukäteen tehtaissa, jolloin rakennusvirheitä ei pääse syntymään. Samalla myös työmaalla tarvittava työpanos pienenee, projektimme hallinta yksinkertaistuu ja rakennus valmistuu nopeammin. Nämä kaikki ovat puhdasta säästöä juoksevista kuluista, mikä heijastuu sinun kannaltasi edullisesti asuntojen hintaan. Näin rakennamme viihtyisiä kaupunkikoteja sekä tuottoisia sijoituskohteita kilpailukykyiseen hintaan.

80 % rakentamisen kuluista syntyy jo suunnittelupöydällä, minkä takia panostamme rakennusten suunnitteluun paljon palkkaamalla suomalaisia huippusuunnittelijoita ja -arkkitehtejä. Kun asunto suunnitellaan oikeanlaisella pohjaratkaisulla, ylimääräisiä hukkaneliöitä saadaan karsittua, ja asunnon hinta pysyy kohtuullisena.

 

Asumisen trendit ohjaavat rakentamistamme

Suomalaiset perheet ovat pienentyneet tasaisesti läpi 2000- ja 2010-lukujen. Lisäksi pariskuntien ja yksinasujien määrä on kasvanut. Tämä on johtanut siihen, että suomalaiset suosivat jatkuvasti käytännöllisemmän kokoisia asuntoja. Ylimääräiset neliöt ovat kalliita ja työläitä ylläpitää, minkä lisäksi ne nostavat asunnon myyntihintaa. Tällaisen asunnon myyminen tai siihen vuokralaisen saaminen voi olla monessa tapauksessa haastavaa.

Siksi me keskitymme rakentamaan suomalaisten tarpeisiin soveltuvia avaria kaupunkikoteja. Esimerkiksi yksiöt meillä ovat tyypillisesti 25-30 neliöisiä ja kolmiot 55-65 neliöisiä. Kun pohjaratkaisun suunnittelee oikein, niin kaikki neliöt saadaan järkevään käyttöön.

Pohjaratkaisuissa yhdistyvät mm. avarat keittiöt ja olohuoneet, suuret ikkunat sekä käytännölliset WC- ja kylpyhuonetilat.

 

Tutustu myytävät asunnot Järvenpää -sivumme tarjontaan

Toivottavasti löydät myytävät asunnot Järvenpää -sivultamme sinulle soveltuvan asunnon niin hintatasoltaan, sijainniltaan kuin pohjaratkaisultaankin. Mikäli sinulle herää kysymyksiä ennen vapaana olevan asunnon varaamista, olethan yhteydessä asuntomyynnin asiantuntijoihimme. He auttavat ja vastaavat kaikkiin kysymyksiisi mielellään.

Huomaathan, että Järvenpään edullisten yksiöhintojen ansiosta asunnon ostaminen voi olla työssäkäyvälle opiskelijallekin järkevä valinta, koska junalla tai autolla pääsee hyvin suoraviivaisesti pääkaupunkiseudun opiskelupaikkoihin. Junamatkan voi käyttää kätevästi myös opiskeluun.

Järvenpää on kaiken kaikkiaan rauhallinen ja mukava paikkakunta asua, koska kaikki tarvittava löytyy keskustasta. Lisäksi pääkaupunkiseutu on kaikkine palveluineen aivan vieressä.

Lähetä viesti

captcha